Urhea Iron Circle jatkoi matkaansa toisen treenikerran merkeissä, kun vieraaksemme saapui liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri sekä entinen huippupikaluistelija Mika Poutala.
Tällä kertaa Poutala veti ryhmälle erikoisjoukko‑henkisen treenin, jossa korostuivat yhteishenki, keskittyminen ja rohkea oman tason haastaminen. Harjoitus oli samalla tyylillä rakennettu kuin treeni, jota Poutala itse tekee esimerkiksi työmatkoillaan – tehokas, yksinkertainen ja toteutettavissa missä tahansa. Sen tavoitteena oli muistuttaa, että liikkuminen on mahdollista arjen aikatauluista ja olosuhteista huolimatta.
Fyysisen osuuden lisäksi Poutala jakoi aamupalalla osallistujille tarinoita pitkältä urheilu-uraltaan. Poutala kertoi matkasta olympialaisiin, arjen rutiineista ja siitä, miten sisukkuus, arvot ja pienet toistot rakentavat pitkäjänteistä menestystä. Hän avasi myös, miten huippu-urheilun opit siirtyvät työelämään, johtamiseen ja tavoitteelliseen tekemiseen.
Treenikerta antoi ryhmälle uutta inspiraatiota ja ajatuksia, joita oli helppo jatkaa omassa arjessa.

Lisätietoja:
Laura Mustaniemi, laura.mustaniemi@urhea.fi
Veera Törmä, veera.torma@urhea.fi
